Kalatarinoita

Tähän olen kerännyt mieliinpainuvimpia muistoja kalaretkiltäni, joita teen nykyisin muutamia kertoja vuodessa. On tosin mennyt vuosia, etten ole kalastellut lainkaan. Olen ”säilynyt” pakkomielteiseltä saalistukselta, päämääräni on lähinnä päästä hetkeksi pois elinympäristöstäni. Olen kaverin innoittamana käynyt jopa Suomen Lapissa ja Pohjois-Norjassa siimaa liottamassa. Se täytyy heti tunnustaa, että poikkeuksena aiemmin kuulemiini tai lukemiini kalajuttuihin verrattuna kertomani tarinat ovat tosia.

Pakko sanoa, olen enemmänkin ”pyyntimies” kuin ”saantimies”. Toisaalta olen näillä retkillä saanut kokemuksia, jotka ovat olleet virkistäviä. Kukapa voisi unohtaa hirmuisen määrän hyönteisiä, armottoman vaikeasti väsytettäviä uppotukkeja, piiskaavia sadekuuroja, paahtavia helteitä ja Pietarin kalansaaliita, joilla ei ruokittaisi edes työkaverin kissaa, Kustia.

Ainoa periaatteeni on ollut, että kaikki kalat jotka nostan, myös syön. Täytyy kyllä sanoa, että merestä kalastettuani siitäkin on pitänyt tinkiä ja löysätä useampi kala takaisin. Toivottavasti selvisivät. Useammin on kuitenkin käynyt niin, että ilman retkimuonaa olisimme kuolleet nälkään. Ainakin jos olisimme minun saaliini varassa olleet.

Sekin pitänee kertoa, että olen aika laiska myös kalalla ollessani. Olen enemmänkin keskittynyt ”ootto-ongella” pyytämään kuin aktiivisemmilla tavoilla. Perhokalastusta en ole edes kokeillut. Miten näin laiska mies jaksaisi perhoja uittaa saatikka tehdä, hyvä että kengännauhat viitsii sitoa. Heittouistelukin on aivan liian raskasta, siinähän saattaa tulla hiki. Joskus saatan jotain lusikkaa heittää mutta viimeistään viiden heiton jälkeen pöllipaussi on paikallaan. Ei, kyllä se on niin, että kun saat ootto-ongen viriteltyä, niin voit istahtaa kivelle tai mättäälle ja antaa ajan kulua. Siihen kylkeen kuppi kuumaa kahvia ja käsin kääritty sätkä, se riittää mulle.

Jaa