Koiran kielikylpy

En tiedä noista kielikylvyistä oppimismenetelmänä paljonkaan, mikä näkynee henkilökohtaisissa taidoissani vierailla kielillä puhuttaessa. Kuuntelu kyllä onnistuu sujuvasti, ymmärtäminen ja puhuminen on jo toinen asia. Saatikka kielikylvyistä saatu mielihyvä.

Velimies innostui avonsa kanssa pari vuotta sitten hankkimaan lemmikiksi koiran. Vaikka sillä on hienompikin nimi, olen itse ristinyt sen nimellä "mölökki". Ihan vaan siksi, että se oli jo pennusta lähtien ihan mölökin oloinen. Tuli nimittäin hyvin kaltaisensa, elikkä minun, kanssa toimeen. Heidän harmikseen koira silloin tällöin tunnistaa lempinimensä, kun sitä käytän. Eikä (koira) suutu siitä ollenkaan. Onneksi eivät omistajatkaan. Saattaisi säälipullan saanti loppua.

Jokainen lemmikinomistaja on varmasti kokenut sen, että lemmikillä on joku sille ominainen, jopa yksilöllinen tapa, joka jää erityisesti mieleen mielihyväntuottajana lemmikille itselleen ja omistajilleen. Koirien varmaankin yksi ominaisimmista jutuista lienee nuoleminen, joka kohdistuu välillä mihin sattuu, mutta ilmiselvästi on yksi koiran nautinnollisimmista hetkistä.

Olimme veljen kanssa autolla liikenteessä, ja Rico alias mölökki tapansa mukaan napotti takapenkillä. Katteli maailmaa uteliaana kuten tapoihinsa kuuluu.

Meikäläisen hiustenhoitohan on vähentyny yhtä radikaalisti kuin itse tavarakin, siis hiukset. Muutaman päivän tai viikon välein ajelen kotiparturikoneella haivenet millin sänkeen. Jos haluan kunnolla irrotella ja stailata, saatanpa tarkkoa jopa höyläkaljuksi.

Tällä ajelulla allekirjoittaneella oli tosi lyhyt sänki ja ilmeisesti päänahka eritti jotain stressiä ilmaisevaa ainetta, jota ihminen ei aisti, mutta mölökki kyllä. Aivan yllättäen koiran retku nuuhkaisi takapenkiltä kaljuani ja alkoi lipoa sitä ihan urakalla. Jokainen koiran nuolemisvimman nähnyt tietää, kuinka elukka saattaa silmät puoliummessa vedellä pitkiä, hitaita ja hartaita lipaisuja, jopa pysähtyä hetkeksi kieli kiinni kohteessa.

Näin se vaan mölökki kuurasi pitkään, perusteellisesti ja hartaasti mainitun kuupan. Velipoikaa nauratti niin, että meinasi ajaa mettään, minä en voinu liikahtaakkaan kun tuntui niin hyvältä ja koira oli niin kuin tätä tehtäis joka päivä. Onneksi ei sentään ihan äsken ennen hommaansa luutunnu muniaan, niin kuin koira saattaapi tehdä.

Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä vanne katkesi pään ympäriltä niin että napsahti. Jostain syystä tuli ihan semmoinen olo, että pitää loikata takapenkille, kynsiä hetki omaa päätä ja alkaa nyppiä mahdollisia kirppuja tai muita ötököitä mölökin turkista. Cheetah soikoon!