Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 


Riukuripuli

Armeija on kumma paikka. Silloin kun olet siellä, mieli halajaa palavasti siviiliin, mutta jälkikäteen muistot ovat lähinnä hauskoja. Toisenlaiset painuu unholaan syystä taikka toisesta. Kumpi tämä lienee, on lukijan asia.

Itse aloitin palveluksen kesäkuussa ja ensimmäinen leiri oli heinäkuussa parhaaseen terassiaikaan siellä jossakin Rovajärvellä. Kyllähän se korpesi, kun ensin tavarajunalla mentiin Kajaanista Misiin ja matka kesti noin 17(!) tuntia. Ei ihqan ollu pendolinokyyti. Paluumatka kesti saman verran, mutta se meni hujauksessa, kun kolmen viikon leireilyn jälkeen olo oli kohtuullisen väsynyt ja muuten matka meni nukkuessa, paitsi kun rakko kerran herätti.

Puolustusvoimien ulkoilumatkoillahan mukavuudet ovat aika askeettiset, ruokaa ei tarjoiltu pöytiin ja tarpeita varten ei löytynyt posliinia. Varmaa oli ainoastaan se, että oleskelutiloissa oli hyvä tuuletus ja varsinkin talvella mukavan viileä. Varsinkin jos kipinä oli nukahtanut.

Vessareissuilla ei ollut vaaraa peräpukamille altistumisesta, kun riu'ulla ei viitsinyt juurikaan Aku Ankkaa loppuun asti lukea. Koska suolen tyhjennys on kuitenkin hyvinkin tarpeellinen asia, kyseisen käymälän paikka kannattaa harkita tarkkaan. Tähän tulokseen ainakin itse tulin.

Olimme yhdellä lukuisista leirillä tehdyistä päivän tai parin maastoretkistä ja senhetkisellä leiripaikalla suoansulatuskanavani alkoi muistutella tyhjennyksen tarpeesta. Pari kaveria oli jonnekin riu'un pykännyt ja minä heiltä paikkaa kyselemään. Kaverit sinne neuvoivat ja eikun tortun vääntöön mars!

Juuri kun olin istahtanut tarpeilleni ja niin taivaallinen helpotus oli valtaamassa ruumiin, jokin kumma sivuääni pisti korvaan. Outoa surinaa alkoi kuulua riu'un alapuolelta ja se ei suinkaan ollut mikään suoliäänien konsertto, vaan jotain ihan muuta. Vilkaistessani alleni, siellä oli maassa aukko, josta pörräsi ulos pesästään suht' äkäisen oloisia ampiaisia. Ihmekös tuo, en minäkään ilahtuisi, jos joku tulisi tunkemaan kakkapökylää postilaatikosta sisään.

Ymmärrettävistä syistä mieleeni palasi salamannopeasti kasarmin teorialuokissa opetetut sotilaalliset strategiat ja yllättäen valitsin niistä perääntymisen eli ns. käpälämäki-taktiikan. Harmi vaan, että emme olleet käyneet läpi, kuinka taktiikka toteutetaan housut kintuissa.



Jaa